Blu-ray ja HD DVD tappeli. Kumpi voitti?

Laitteisto, tiistaina 8.1.2008,

Blu-ray- ja HD DVD -leirien välinen taisto oli junnannut pitkään asemasotana, kunnes Warner yhtäkkiä ilmoitti luopuvansa HD DVD -formaatin tukemisesta. Sotilaat valpastuivat heti vallihaudoissaan. Tilanne vaikutti HD DVD -leirin kannalta heikolta, sillä suurista elokuvayhtiöistä enää Paramount seisoi heidän joukoissaan.

Ryhmittymän pääveturi Toshiba kiirehti kertomaan, että puheet HD DVD:n kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja. Jonkin verran tämän perästä Paramount kuittasi diplomaattisesti heidän jatkavan valittua linjaansa.

Paikallaan pysyneen mittelön liikahtaminen toisen osapuolen eduksi oli sen verran merkittävä asia, että esimerkiksi Helsingin Sanomat laati aiheesta koko sivun peittävän kirjoituksen (8.1.2008). Se noudatti totuttua journalistista kaavaa: ensin kerrotaan mistä on kyse ja vähän siitä kuinka tähän on tultu, ja sitten mentiin kysymään alalla työskenteleviltä mitä mieltä he asiasta ovat. Kuvituskuvaan päässyt kodinkoneliikkeen kauppias — joka aihetta tukemaan oli valittu —, liputti tietenkin Blu-rayn puolesta. Muistutti silti elokuvien tuottajien, siis elokuvastudioiden, olevan viime kädessä vastuussa taistelun kohtalosta. Jos molemmille formaateille tuotettaisiin sisältöä, säilyisivät molemmat elinkelpoisina. Sormea heristeltiin vielä nettilataamisen uhkakuvilla, mutta ohitettiin se nopeasti toiminnan kömpelyyteen vedoten.

Loppukäyttäjät, usein unohdetut

Tärkeintä koko jupakassa on kuitenkin se keille näitä laitteita tehdään. Kuluttajien kannalta olisi parempi jos tilanne selkiytyisi jompaan kumpaan suuntaan tai sitten niin, että molempia formaatteja tukevia laitteita tulisi saataville enemmän.

Olin itse hiljalleen kallistunut HD DVD:n puolelle argumenttinani lähinnä Blu-rayn häiritsevämmät kopiosuojaukset, mutta tajuntaani iskeytynyt Warnerin ilmoitus on kieltämättä sekoittanut soppaa jonkin verran. Aika näyttää kuinka paljon. Ei niin, että minulla olisi suurtakaan väliä siitä kumpi voittaa. Molempien tekniikoiden ominaisuudet ovat kalkkiviivalle asetettuna riittävän lähellä toisiaan. Tärkeintä on suuri kuva. Nykyisin joudun käskyttämään toisto-ohjelmani skaalaamaan DVD:n kuvan yli kaksinkertaiseksi, jotta se täyttäisi näyttöni. Tämä johtaa väistämättä yksityiskohtien sumeutumiseen, joskin elokuvan sisällöllä on edelleen katsonnan kannalta suurempi merkitys.

Katsottuani jokin aika sitten Transformersin teräväpiirtomuodossa, ymmärsin lopullisesti kuinka suuri merkitys resoluutiolla on. Vaikka versioni oli ainoastaan puolet full montysta (720p), tarkoitti se kuitenkin sitä, että kuvaa joutui suurentamaan ainoastaan 25 prosenttia verrattuna DVD:n 120 prosenttiin. Vaikka minua on himottanut asiassa aiemminkin, terävän kuvan käsin kosketeltava kiihko alkoi siitä hetkestä.

Plus- ja miinusryhmittymät

Kirjoittavien DVD-levyjen kanssa elettiin hetken verran siinä uskossa, että DVD+R- ja DVD-R-tekniikat toistaisivat historian havinaa VHS:n ja Betamaxin uudelleensyntymisinä. Vellomisvaihe oli onneksi lyhyt, ja tekniikat halpenivat riittävästi, jotta molempia formaatteja tukevat asemat pystyivät tulemaan myyntiin riittävän edullisin hinnoin. Nykyään ei muunlaisia kirjoittavia DVD-asemia enää löydäkään. Vaikka Blu-ray—HD DVD-yhdistelmälaitteita on jo nyt markkinoilla, taitaa niitä tuottavista valmistajista LG silti olla ainoa. Myös hinnat ovat pioneeritekniikan lailla vielä varsin kirvaisevia. Sinilaseria tukevan laitteen saa silti jo 200 eurolla, jos riittää joko tai.

Elinkaari lapsikuumeisesta varhaisteiniksi näyttäisi kuitenkin olevan sen verran nopea, etten pitäisi mitenkään mahdottomana vaikka plus- ja miinusleirien onnellinen kohtalo toistuisi sinistä aallonpituutta kannattavien keskuudessa. Pidetään peukut ristissä ja silmät sinisinä.

Nimet toistuvat ja toistuvat

Onko kukaan muuten huomannut mielenkiintoista toistoa tekniikoiden nimissä? Kultaisella kahdeksankymmentäluvulla Sony oli Betamax-tekniikallaan videotoistossa kiinni vastassaan JVC:n VHS. Vaikka Sony kaikkensa teki, voitti VHS nauhanopeudessa. Nykyisin Sony tukee Blu-rayta, ja aidan toisella puolella on Toshiban HD DVD, kuten on jo todettu.

Näettekö? Sekä Betamax että Blu-ray kuulostavat kuin ne olisi sommitellut markkinointiosasto päiväunissaan. Betamax on lisäksi nimenä yhtä kasarimainen kuin Cobra elokuvana. Eikä Blu-ray eroa Web 2.0:sta kuin liukuvärjäyksen puuttumisessa. VHS ja HD DVD ovat vastaavasti yhtä insinöörimäisiä kuin Bill Gates. Kukaan muu ei voi mieltää kirjainlyhenteitä haluttaviksi. Kaksikymmentä vuotta sitten insinöörit voittivat. Olisiko nyt pikkutakkijengin vuoro?

Parta vapisee

Muistan hämärästi kohtaamisen Betamax-tekniikan kanssa joskus 1980-luvun pimeinä vuosina. Olin tuolloin niin nuori, että epämääräiset muistikuvat ja kerronnalliset katkot voidaan antaa anteeksi.

Videovuokraamoissa oli tuolloin sekä Betamax- että VHS-kasetteja. Muistan Betamaxin kasettien täyttäneen yhden hyllystön, kun VHS kansoitti loppua tilaa. Eihän Betamaxin kaltaiselle kuolevalle tekniikalle kannattanut enempää uhrata. Keillä sitä tukevia laitteita enää oli? Tietenkin kannatin VHS:ää, mistään mitään tietämättä, sillä voittajan joukoissa oli helpompi seistä.

Vähitellen noin kymmenen vuotta myöhemmin alkoivat DVD:t ilmestyä videovuokraamoihin. Betamax oli jo kauan sitten hävinnyt, ja VHS le mot du jour. Muistan, että DVD:ille oli varattuna yksi hyllystö. Sitähän kysyttiin aika vähän; keillä sitä tukevia laitteita sitä paitsi oli?

Edelleen kymmenen vuotta myöhemmin. Nyt videovuokraamon nuoret työntekijät eivät edes tunnista VHS:n lyhennettä. Eli heille vuokraelokuva on yhtä kuin DVD. Paitsi että hyllyyn on kuin varkain ilmestynyt kaksi uutta formaattia: Blu-ray ja HD DVD. Niille on tietenkin varattu vain yksi hyllystö, jos sitäkään. Keillä sitä tukevia laitteita edes on?