Hyppää sisältöön.
Arkisto › Toukokuu 2008 › 6. päivä
Olin otsikon nimisessä seminaarissa tässä aamupäivällä. Tapahtuman teemat olivat sosiaalinen media, kansalaisosallistuminen ja mediakentän revoluutio sikäli kun niitä muutamaan tuntiin mahtui.
Erään markkinointitoimiston edustaja oli tullut paitsi puffaamaan kirjaansa myös kertomaan tulevaisuuden tehokkaista markkinoinnin menetelmistä, joilla päästään kuluttajan sydämeen. Myös Soneran edustaja kertoi Minun Sonera(ni!) -kampanjasta, josta jokainen on varmaan jotain mieltä. Tässä tapauksessa yritys kanavoitui selväksi liikevaihdon kasvuksi.
Markkinointitoimiston miehen sanoma oli periaatteessa se sama, jota on toisteltu monissa yhteyksissä jo aikaisemmin: aiemmin markkinoijat määrittelivät brandinsa kuluttajille, nyt kuluttajat tekevät sen itse. Markkinoijan ote on siis heikentymässä. Apatian sijaan hänen kannattaisi siirtyä uudelle aikakaudelle ja tehdä markkinoinnista niin houkuttelevaa, että kuluttaja ottaa sen vastaan ja levittää sanomaa omin voimin eteenpäin — esimerkiksi verkossa.
Toisen sanoen: lupaa oikea asia, kerro se yllätyksellisesti ja toteuta osallistavasti. Mainonnan vanha gimmick säilyy edelleen, mutta yhtälöön tulee mukaan markkinoinnin viraaliluonne.
Esimerkkinä hän kertoi Mentos-pastillit, joita mainostettiin ennen hieman vanhanaikaisin teemoin; kunhan nappaat pillerin, pärjäät kaikessa. Mentosin markkinointivastaajat olivat tutkineet kuluttajia pitkään ja hartaasti, ja kaikki viittasi siihen, että heidän tulisi tehdä juuri tuonlaisia mainoksia. Ongelmana vain oli niiden tehottomuus, myynti laski koko ajan.
Jossain vaiheessa verkkoon alkoi ilmestyä videoita, joissa kaksi miestä pudottelee Mentos-pastilleja dieettikolajuomaan saaden sen kuohumaan voimakkaasti yli.
Noh, markkinoinnin vastaavat keksivät, ettei heidän tule edes yrittää tukahduttaa pastillien tavallisuudesta poikkeavaa käyttöä vaan pikemminkin tukea sitä. He ottivat yhteyttä mieskaksikkoon ja tarjosivat heille lisää Mentosia ja kolajuomaa lisäkokeiden aineistoksi.
Jos nyt hakee Youtubesta mentos-hakusanalla videoita niin huomaa, ettei mukaan mahdu juuri mitään muuta kuin pastillin ja dieettikolajuoman välistä kemiaa. En tiedä saiko Mentos pastilliensa luonnollista myyntiä paremmaksi, mutta ainakin onnistui saamaan aikaan sitä kaivattua kuhinaa.
Kirjan johdantokappaleen voi ladata markkinointitoimiston sivuilta ja laittaa samalla kirjoittajan pärstän työpöytänsä taustakuvaksi.
Lähtiessäni paikalta huomasin hotelli Presidentin vessojen vaativan avainkortin sisäänpääsyyn. Pidättelin. Selviydyin kuitenkin.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.