Hyppää sisältöön.
Arkisto › Heinäkuu 2008 › 1. päivä
Harrastan satunnaista surffailua nykyisin aika vähän. Silti silloin tällöin eteen osuu mielenkiintoisia asioita.
Otetaan esimerkiksi Hermèsin sivut. Siellä luksusvalmistaja on lähestynyt nettisuunnittelua inhimillisestä näkökulmasta. Laittanut tuotteensa käsinpiirrettyjen taustojen päälle ja vieläpä onnistunut siinä hyvin. Yllä oleva sikarikotelo on saanut kuvittajan mielikuvituksessa raketin muodon.
Hienot tuotteet ja ammattinsa osaava kuvittaja eivät takaa kaunista lopputulosta, mutta ilman niitä homma tuskin onnistuu lainkaan.
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.