Hyppää sisältöön.

ArkistoHeinäkuu 2008 › 30. päivä

Liikaa levyjä

Laitteisto, keskiviikkona 30.7.2008,

Blu-rayn ja HD DVD:n välisen kamppailun tulos on tässä vaiheessa selvä. Silti hävinneen leirin tuotteita löytää markkinoilta. Verkkokaupalla on tallentavien HD DVD -tuotteiden valikoima edelleen täydellinen. Sieltä löytyy sekä 15 että 30 gigatavun tallentavat levyt, vaikken ole niitä tukevia laitteita edes nähnyt.

Hyllykiertoa ei tosin voi nopeaksi kutsua ilveelläkään. Otetaan esimerkiksi 30 gigatavun HD DVD-R -malli, jollaisen saa 12,90 eurolla. Hinta on halpa Blu-rayhin verrattuna, mutta meneekö niitä siitä huolimatta?

Verkkokaupan sivut näyttävät nykyisen saldon lisäksi myös viimeksi saapuneet erät ja milloin tuotteita on ostettu. Tuota 30-gigatavuista mallia saapui kauppaan viisi kappaletta heti tammikuun alussa. Jo kuuden kuukauden kuluttua meni niistä ensimmäinen kaupaksi. Viime maanantaina bloggaaja Seppänen kävi nimittäin ostamassa yhden sellaisen.

Tässä näette sen pöydällä:

5 HD DVD-R -levyä

Mutta, jos bloggaaja Seppänen kävi ostamassa yhden, joka myös näkyy Verkkokaupan saldolla myytynä, kuinka pöydällä voi olla viisi levyä?

Selitys on yksinkertainen: myyjä antoi vahingossa koko laatikon. Siis 60,90 euron arvosta levyjä vajaalla kolmellatoista eurolla. Minulla meni jonkin verran aikaa ennen kun edes huomasin tätä. Olin toki hieman miettinyt miksi Verkkokauppa myy levyjä avatussa laatikossa, mutta ylimääräisten levyjen olemuksen ymmärsin vasta sattumalta.

Tarvitsin ainoastaan yhden kappaleen, joten mietin voisinko myydä loput vaikka verkkohuutokaupassa. Kävin sitä varten Verkkokaupan sivuilla katsomassa kuinka paljon he pyytävät levyistään ja tajusin saaneeni enemmän kuin tilasin.

Ehken sittenkään myy ylimääräisiä kappaleita mihinkään. Asiaa on Verkkokauppaan lähiaikoina muutenkin, joten palautan ne sinne, mikäli he niitä huolivat vielä takaisin.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.