Hyppää sisältöön.

ArkistoSyyskuu 2008 › 6. päivä

Ovi-lehti lopettaa

Media, lauantaina 6.9.2008,

Kauppalehti 5.9.2008 kertoo, että entinen Ovi-lehti, nykyinen Kaupungin Aika on nyt entinen Kaupungin Aika. Päätoimittaja Jone Nikulan mukaan hanke kaatui mainostajien puutteeseen, mikä lienee ilmaisjakelulehdelle aika kriittinen tekijä.

Nikulan mukaan lehden olisi pitänyt saada brandimainostajat paremmin mukaan. Pienelle kohderyhmälle tehtynä lehti kärsi myöskin lukijoiden puuttumisesta. Kohderyhmän eli kolmikymppiset aktiiviset kaupunkilaiset lehti kylläkin löysi, ja he myös pitivät julkaisusta. Ainoa negatiivinen palaute koski päätoimittajan persoonaa.

Lusikkaa ei olla vielä heitetty soppaan, sillä lehti viettää toistaiseksi taantumaa. Toimitus kartoittaa vielä jatkamisen mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Positiivisena asiana Nikula toteaa, ettei vapaiden toimittajien vuoksi ketään jouduta irtisanomaan toimituksesta.

Omasta mielestäni alun mielenkiinnoton lehti parani julkaisu julkaisulta ja olisi ollut varteenotettava media jossain vaiheessa. Näyttää kuitenkin siltä, ettei näin tule käymään.

Muut kirjoitukseni aiheesta: Ikioma lehti, Luettua: Ovi ja Ovi-lehti muuttaa nimeään.

Arkisto

Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.